Talviset kelit koirienkin riesana

Alkutalven liukkaat kelit eivät kiusaa yksinomaan meitä ihmisiä ja ajoneuvoja, kyllä koiratkin liukastelevat ja loukkaavat itseään. Suurikokoiset koirat loukkaavat itseään helpoimmin. Vanhuuden kankeudesta kärsivät ja ylipainoiset koirat liukastuvat helposti ja seuraukset voivat olla vakavia. 

Yleisimpiä vammoja ovat nivelsiteiden revähtymät ja nivelten nyrjähdykset. Kynsien katkeamisia sattuu usein ja katkenneen kynnen hoito saattaa kestää useita viikkoja.
Taajama-alueiden ulkoilupolut muuttuvat nopeasti liukkaiksi jääradoiksi alkutalven vaihtelevissa keleissä. Liukkaudesta kärsitään varsinkin Etelä-Suomessa, kunnon talvea ei ehkä tule kuin vasta helmikuussa. Koiran ulkoiluttaminen kiiltävän jäisillä poluilla on suorastaan vaarallista liukastumisvaaran takia, varsinkin jos koira pidetään sääntöjen mukaan kytkettynä talutushihnaan. Useimmat koirat poukkoilevat ja nykäisevät yllättävästi ja taluttaja voi kaatua itsensä loukaten. Koira pysyy neljän jalkansa avulla paremmin pystyssä kuin ihminen, mutta kyllä koiratkin kaatuilevat ja loukkaavat itseään.

Pentujen ja kasvuikäisten koirien vammat

Nuorilla kasvuikäisillä koirilla luiden kasvusaumat ovat herkästi vaurioituvia. Eräissä nivelissä kuten esimerkiksi kyynärnivelessä on koirilla pieniä luutumiskeskuksia jotka äkillisen liukastumisen seurauksena saattavat repeytyä irti ja aiheuttaa leikkaushoitoa vaativan vamman. Toisin kuin yleensä luullaan, sattuu kasvavan koiranpennun lonkkaniveliin harvoin sellaisia vammoja, jotka aiheuttaisivat esimerkiksi lonkkavian kehittymistä. Kyynärnivelen vammat ovat tavanomaisia liukastumisesta aiheutuvia onnettomuuksia. Varsinkin suurikokoisten rotujen pennuilla ja kasvuiässä olevilla nuorilla koirilla onnettomuusriski on suurin.. Irronnut värttinäluun kruunulisäke tai kyynärluun anconeuslisäke aiheuttavat hoitamattomina nivelrikon kehittymisen. 
Kokemattomat koiranpennut eivät ymmärrä varoa liukkautta tai keskittyvät keskinäiseen leikkimiseen ja nahisteluun niin intensiivisesti, että liukastumisia sattuu helposti. Kasvuiässä olevan pennun liikkumista liukkaalla kelillä on tarvittaessa rajoitettava ja hillittävä jotta vakavia loukkaantumisia ei pääsisi tapahtumaan.

Kynsivammat

Jäisellä kelillä on erityisen tärkeää, että koiran kynnet on leikattu sopivan pitkiksi. Liian pitkät kynnet katkeavat tai lohkeavat herkästi kun koira liukastuessaan hakee tasapainoa ja kouristaa tassuaan niin, että kynnet ovat koukussa. Silloin koiran koko paino saattaa olla pelkkien kynsien varassa. Juuri syksyisillä liukkailla keleillä sattuu koirien kynsivaurioita useimmin. Kynnen katkeaminen juuresta asti merkitsee sitä, että kynnen sisällä oleva kynsiluu katkeaa samalla. Kynsiluu on osa viimeistä varvasluuta ja luun katkeaminen on aina kovin kivulloista, paraneminen on hidasta ja jäljelle jäänyt varvasluun osa tulehtuu helposti. Kynnen katketessa siten, että katkennut osa ei täysin irtoa johtaa siihen, että parin päivän sisällä katkeamiskohta tulee erittäin kipeäksi ja viimeistään silloin koira tuodaan eläinlääkärin vastaanotolle. Eläinlääkäri joutuu poistamaan katkenneen kynnen, toimitus tehdään joko paikallispuudutuksessa tai rauhoituksessa. Jos varvasluu alkaa tulehtua kynnen katkeamisen vuoksi, on useissa tapauksissa pakko amputoida koko viimeinen varvasluu, jotta tulehdus paranisi. Paras tapa ehkäistä kynsivaurioiden syntymistä on pitää koiran kynnet lyhyenä leikkaamalla ne säännöllisesti.

Nivelvammat

Nivelsiteiden venähdyksiä ja repeämiä tapahtuu koirillakin silloin tällöin liukastumisen seurauksena. Tavanomaisia vammoja ovat rannenivelen nyrjähdykset ja polvinivelen ristisidevauriot. Liukastumisonnettomuus kohtaa useimmin suurikokoisia koiria, ylipainoisia ja huonokuntoisia koiria. Rodulla on merkitystä; eräillä koiraroduilla syntyy polvinivelvammoja useammin kuin muilla, anatomisella rakenteella ja koiran temperamenttisella luonteellakin on vaikutuksensa vamman syntymiseen. 
Polvinivelen etummaisen ristisiteen katkeaminen on aina vakavaa. Ristiside ei parane itsestään ja johtaa hoitamattomana pitkäaikaiseen ontumiseen ja polven nivelrikon kehittymiseen. Ristisidettä ei useinkaan voida korjata vaan tilalle joudutaan rakentamaan uusi side lihaskalvosta tai kiristämään nivelkapselia polven normaalin toiminnan vakauttamiseksi.

Lihasrevähtymät

Lihasrevähtymiä syntyy tavallisimmin vanhoille koirille tai silloin jos kylmiltään lähdetään rajusti liikkeelle ja on liukasta tai muuten vaikeakulkuista maastoa. Vakavat lihasrevähtymät ovat koirilla melko harvinaisia. Pienehköt revähtymät paranevat itsestään noin 3-4 viikossa, suuret revähtymät vaativat kirurgista hoitoa. Tyypillisiä revähtymäpaikkoja ovat reisi- ja selkälihakset. Reisien sisäpuolen lihakset voivat revähtää helposti kun takajalat leviävät sammakkoasentoon liukkaalla jäätiköllä.

Selkävammat

Pitkäselkäiset koirarodut ovat herkkiä selkävammoille, tyypillisiä ovat esim. mäyräkoirat ja corgit. Mikä tahansa koira saattaa loukata selkänsä liukkaalla kelillä, herkimpiä ovat tietysti selkävammoille alttiit rodut, vanhat koirat ja huonokuntoiset, vähän liikkumaan tottuneet koirat. Tavallisin selkävaurio syntyy kun nikamien välilevy pullistuu pois paikoiltaan äkillisen epänormaalin selän kiertoliikkeen tai väännähtämisen seurauksena. Nikamien väliset ligamentit eli nikamia yhdistävät pienet jänteet venähtävät äkillisissä liukastumisen aiheuttamissa nykäysmäisissä selkäliikkeissä. Ligamenttien venähdys tekee selän kipeäksi ja samalla nikamien välinen sidos löystyy, jolloin välilevy saattaa helpommin siirtyä pois paikoiltaan. Paitsi nikamat ja niiden väliset ligamentit, selän tukirakenteena ovat myös pitkät selkälihakset molemmin puolin selkärankaa. Nämä selkälihakset ovat herkkiä venähtämään jos selkään kohdistuu äkillisiä nykäyksenomaisia liikkeitä, juuri sellaisia, joita liukastuminen aiheuttaa. Selkälihasten venähdysvammat ovat kivuliaita ja paraneminen saattaa kestää kuukausia.

Vanhat koirat 

Vanhoilla koirilla nivelien liikeradat saattavat olla rajoittuneita ( = jäykät nivelet) nivelkulumien tai niveliin kehittyneen artroosin eli nivelrikon seurauksena. Kun tällainen jäykistynyt nivel väännähtää äkillisesti ääriasentoon esimerkiksi liukastuessa, tapahtuu nivelessä kudosvaurioita jotka ilmenevät nivelen kipeytymisenä ja ontumisena. Nivelkivun paranemiseen saattaa kulua viikkoja, usein paranemista joudutaan avustamaan tulehduskipulääkkeillä tai kortisonipistoksella. Vanhat koirat ovat samalla tavoin alttiimpia liukastumisvammoille kuin ikääntyneet ihmisetkin. Vanhan koiran luusto on hauraampaa joten luunmurtumatkaan eivät ole mahdottomia liukastumisen seurauksena. Vanhojen koirien kanssa liukkaalla kelillä liikuttaessa on oltava erityisen varovainen. Nykäisy kaulapannasta saattaa aiheuttaa kaatumisen ja koira loukkaa itsensä jopa niin, että saa kohtalokkaan luunmurtuman.


Kirjoittaja:
Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri
Jukka Marttila
Helsingin Eläinlääkärikeskus

Koiraposti 6/02


Copyright Delivet Oy | McAfee SiteAdvisor site report