Tästä kaikki koiratarvikkeet

Suolinkaiset ja ulkoloiset vaivaavat edelleenkin lemmikkejä

Suomessa koirilla esiintyvät madot ovat lähes aina suolinkaisia

Suolinkainen, Toxocara canis, on epäilemättä maamme oloissa koiralla esiintyvistä suolistoloisista merkittävin. Suolinkaiset vaivaavat erityisesti pentuja ja nuoria koiria, ja ne elävät ohutsuolessa. Aikuinen suolinkainen on 7-18 cm pituinen, ulkoiselta olemukseltaan lähinnä keitettyä spagettia muistuttava mato. Koira saa tartunnan, kun suolinkaismunat joutuvat suun kautta koiran elimistään. Vielä tavallisempaa on, että suolinkaistoukat siirtyvät emästä pentuihin joko istukan kautta tai maidon välityksellä. Tyypillisiä suolinkaistarunnan oireita ovat huono karvapeite, vatsan turvotus, ripuli ja hengitystieoireet. Muut matolajit ovat koiralla Suomessa erittäin harvinaisia. Suomalaiskoirien sisäloistilaston kakkospaikan, joskin suolinkaiselle selvästi hävinneenä, ottanee raakaa kalaa paljon syävillä koirilla esiintyvä lapamato, Diphyllobothrium latum. Tuontikoirilla ja ulkomailla matkustelevilla koirilla riskit matotartuntoihin ovat selvästi suuremmat. Matolajeista kannattaa pitää mielessä ainakin kirppujen kautta leviävä, esimerkiksi Keski-Euroopassa yleinen koiraheisimato, Dipylidium caninum ja mm. Välimeren maissa esiintyvä, usein koiran vakavan sairastumisen aiheuttava, hyttysvälitteinen sydänmato, Dirofilaria immitis.

Koirilla esiintyy Suomessakin useita eri ulkoloislajeja

Suomalaisilla koirilla tavataan varsin yleisesti useita erilaisia ulkoloislajeja. Esimerksi täit ja väiveet ovat edelleen varsin tavallisia suomalaiskoirilla, vaikka muualla maailmassa ne alkavat jo olla harvinaisia. Täi on helppo tunnistaa noin kahden mm:n pituutensa, selkä-maha-suunnassa litistyneen ruumiinsa sekä keskiruumista pienemmän päänsä perustella. Se imee verta vain koirasta. Täitartunnan oireet vaihtelevat suuresti täysin oireettomasta voimakkaaseenkin kutinaan ja hilseilyyn. Voimakasasteinen täitartunta saattaa johtaa anemiaoireisiin. Koska täi on hidasliikkeinen ja viettää elämänsä kaikki vaiheet koiran karvoissa, on tartunnan diagnosointi ja hoito yleensä varsin helppoa.

Koiran väive on täitä muistuttava, siitä kuitenkin helpoiten suurikokoisen päänsä ansiosta erottuva hyänteinen. Sen elintavat ja siihen mahdolliset iho-ongelmat ovat samankaltaisia kuin täitartunnassa. Väiveet ovat täitä vilkasliikkeisempiä, joten väiveisiin saattaa liittyä voimakkaammat kutinaoireet kuin täitartuntaan. Väiveet eivät ole verenimijöitä, mutta ne ruokailevat mielellään esim. ihovaurioalueella syäden kudosnesteitä.

Viime vuosina Suomessa ovat yleistyneet kliinisesti erittäin merkittävät koira- ja kissakirput. Suuri osa lemmikkieläimillämme esiintyvistä kirpputartunnoista on kuitenkin edelleen luonnoneläimissä esiintyvien kirppulajien aiheuttamia (orava-, siili- ja lintukirput). Kirput ovat nopealiikkeisiä ja kestäviä, ja ne siirtyvät vaivatta koirasta toiseen. Ne ovat pituudeltaan 1 - 6 mm:n pituisia, tumman ruskeita, siivettömiä, sivusuunnassa litistyneitä hyänteisiä. Niiden maine tärkeimpänä yksittäisenä ihosairauksien aiheuttajana koiralla ja kissalla muualla maailmassa ja enenevässä määrin myös Suomessa, perustuu pitkäaikaisia tai toistuvia altistuksia seuraavaan kirppuallergiaan, jolle on ominaista voimakas kutina sekä ihovauriot. Kirput purevat myös ihmistä ja voivat toimia koiraheisimadon väli-isäntänä. Kirppu on helppo tunnistaa paljaalla silmällä. Kirppujen häätötoimenpiteitä vaikeuttaa kirpun elinkierto. Aikuiset kirput viihtyvät koiran/kissan karvapeitteessä, mutta elinkierron muut vaiheet (muna, toukka, kotelo) tapahtuvat ympäristössä. Kirpulle suotuisissa olosuhteissa aikuiset kirput muodostavat vain 5 % koko kirppupopulaatiosta.

Koiran nenäpunkki on kuulunut Suomalaiseen eläinkuntaan varmasti jo varsin pitkään, varsinkin viimeaikoina nenäpunkkitartuntoja on diagnosoitu maassamme runsaasti. Nenäpunkin elintavat tunnetaan varsin heikosti. Todennäkäisin tartuntamekanismi on suoran kontaktin välityksellä tapahtuva. Nenäpunkkitartunnat ovat usein oireettomia. Jos niitä esiintyy, tavataan ylempien hengitysteiden ärsytykseen liittyviä oireita. Jos näitä valkoisia, 1-1,5 mm:n suuruisia hämähäkkieläimiä tavataan koiran sierainten tuntumassa, on diagnoosin asettaminen helppoa. Muuten diagnoosin tekeminen on ongelmallista ja usein vaaditaan hoitokokeilu. Apteekin käsikauppalääkkeistä ei löydy nenäpunkkiin tehoavaa lääkitystä, ja tartuntaa epäiltäessä tulisi aina ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Sikaripunkki l. karvatuppipunkki on noin 0,2 - 0,4 mm:n mittainen hämähäkkieläin, jonka raajat ovat surkastuneet. Se elää karvatuppien sisällä ja talirauhasissa yleensä aiheuttamatta kliinisiä oireita. Kliininen ihosairaus, demodikoosi, puhkeaa, jos koiralla tai kissalla esiintyy riittävästi sairaudelle altistavia tekijäitä. Esimerkiksi immuunipuutostilan, stressin, vakavan yleissairauden tms. Avustuksella sikaripunkit rupeavat lisääntymään kontrolloimattomasti. Sikaripunkki tarttuu emosta pentuihin ensimmäisten elinvuorokausien aikana, tarttumista esim. sairaan koiraan ihosta terveen koiran ihoon ei ole pystytty osoittamaan. Alkuvaiheessa tämä johtaa karvan irtoamiseen karvatupesta, joskus tilanne kehittyy vakavaksi ihotulehdukseksi. Yleisin demodikoosin puhkeamisikä koiralla on 3 - 12 kk, ja tavallisimmin tätä sairautta tavataan lyhytkarvaisilla koiraroduilla. Paikallista muotoa tavataan erityisesti pään alueella ja eturaajoissa. Muutokset näkyvät ohutkarvaisina tai karvattomina, muutaman senttimetrin kokoisina, punottavina läiskinä. Yleistynyt muoto alkaa samalla tavoin kuin paikallinenkin, mutta leviää nopeasti syventyen vakavaksi karvatupen tulehdukseksi. Yleistynyt muoto voi esiintyä myös pelkästään tassuissa ns. pododemodikoosina. Diagnoosi voidaan asettaa, jos raapenäytteestä löytyy epätavallisen suuri määrä sikaripunkkeja. On huomattava, että raapenäyte on otettava tarpeeksi syvältä. Demodikoosi on hankalasti hoidettava ihosairaus. Yhdelläkään Suomen markkinoilla olevista ulkoloislääkkeistä ei ole demodekoosi-indikaatiota. Huomattavaa on, ettei apteekin käsikauppalääkkeistä ei läydy demodikoosiin tehoavia tuotteita.

Hilsepunkit ovat koiralla varsin yleisiä, kissalla harvoin tavattuja loisia. Tyypillinen hilsepunkkien vaivaama potilas eläinlääkärin vastaanotolla on rokotusikäinen pentu, jolla on hilseilyä ja lievää kutinaa. Usein myös jollain koiranomistajaperheen jäsenistä on iho-oireita. Diagnoosi varmistetaan raapenäytteellä, joka mikroskopoidaan.

Syyhypunkit lienevät koirissa yleisempiä kuin luullaankaan. Paitsi toisista koirista , koira voi saada tartunnan myös tartuntaa sairastavista ketuista ja supikoirista. Loinen elää kaikki elämänvaiheensa ihossa ja tyypillisimmillään se on erittäin voimakkaiden kutinaoireiden aiheuttaja. Syyhypunkin suosimia ihoalueita ovat etenkin korvalehdet, kyynärpäät sekä mahapinnat. Diagnosointi on hankalaa, sillä raapenäytteestä syyhypunkkeja tavataan vain harvoin. Siksi esimerkiksi Ruotsissa (SVA) syyhypunkkidiagnostiikkaa tehdään nykyään seerumiverinäytteestä vasta-ainemäärityksin. Apteekjin käsikauppalääkkeistä ei läydy koiran kapin hoitoon rekisteräityjä valmisteita, joten tartuntaa epäiltäessä on syytä ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Korvapunkit ovat meillä yleisiä ulkoloisia sekä kissalla että koiralla. Loinen elää korvakäytävässä. Satunnaisesti sitä voidaan tavata myös muualta eläimestä. Tyypillisessä kliinisessä tapauksessa nähdään eläimen korvissa runsaasti kahvinporomaista eritettä. Mikroskoopilla tutkittaessa voidaan eritteestä todeta runsaasti korvapunkkien eri kehitysvaiheita.

Puutiaiset ovat varsinkin saaristossa ja maamme etelärannikolla yleisiä hämähäkkieläimiä. Ne eivät ole isäntälajispesifisiä, ja imevät siten verta mielellään myös koirasta ja kissasta. Puutiainen on merkittävä ulkoloislaji sillä sen tiedetään voivan toimia useiden erilaisten sairauksien, kuten borrelioosin ja ehrlichioosin vektorieläimenä.

Ruskea koirapunkki l. koiran puutiainen on alunperin trooppinen laji, joka on sittemmin levinnyt lähes kaikkialle maailmaan. Suomessa se menestyy vain sisätiloissa. Ruskea koirapunkki tarttuu suoran kontaktin välityksellä. Se on tavallista puutiaista selvästi nopealiikkeisempi. Vertaimeviä punkkeja löytyy yleensä useita yksiläitä samasta koirasta, ja ne aiheuttavat paikallista ärsytystä. Ruskea koirapunkki voi lisäksi toimia useiden sairauksien vektorieläimenä. Ruskea koirapunkki on helppo tunnistaa puutiaista muistuttavan ulkonäkönsä perusteella. Koirapunkkitartuntoja tavataan usein maassamme myös talviaikana.

Oletko itsekään täysin turvassa?

Loistartunta lemmikistä ihmiseen on täysin mahdollista. Eläinten ulkoloiset saattavat aiheuttaa ihmisissäkin allergisia reaktioita, ihon kutinaa ja punoitusta. Tavallisimmin ihomuutoksia muilla perheenjäsenillä tavataan, kun koira kärsii syyhypunkki,-, hilsepunkki- tai kirpputartunnasta. Koiran sisäloisten siirtyminen ihmiseen on harvinaista. Kuitenkin esimerkiksi suolinkaistoukat voivat ihmiseen jouduttuaan aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia, kuten pahoinvointia, neurologisia oireita tai jopa sokeutta. Erityisen alttiita tartunnalle ovat pienet lapset, jotka uteliaina tunkevat suuhunsa kaikkea mahdollista.

Miten toimia, jos epäilet koirallasi loistartuntaa

Loistartuntaa epäiltäessä kannattaa ottaa yhteys eläinlääkäriin. Apteekin käsikaupassa olevista valmisteista läytyy useisiin sisä- ja ulkoloisiin tehoavia valmisteita. On kuitenkin muistettava, että varsinkin moniin ulkoloistartuntoihin (erityisesti sikaripunkit, syyhypunkit ja nenäpunkit) ja sisäloisista sydänmatotartuntoihin ei läydy apua reseptivapaista valmisteista. Perinteisten, ulkoloisten häätään tarkoitettujen sampoo-ja sumutevalmisteiden ja sisäloisten häätään tarkoitettujen tablettien ja tahnojen rinnalle on kehitetty täysin uudenlaisia pitkävaikutteisia tuotteita: nykyään on mahdollista häätää yhdellä valmisteella ja kertalääkityksellä sekä ulko- että sisäloiset. Kysy lisätietoja eläinlääkäriltäsi.

Kirjoittaja: Seppo Saari, Pfizer Oy
Koiraposti 1/01

Delivet.net Asiakaspalvelu 010 3961800