Täältä tuotteet koiran matkustukseen

Lue myös Lemmikille.com -artikkeli "Lemmikin kanssa reissussa"

Koira kulkee sujuvasti mukana

Lemmikkien kanssa matkustelu ei ole aina ihan mutkatonta, mutta ylimääräinen vaivannäkö maksaa vaivan. Hyvin valmisteltuna, matka sujuu mutkitta. Mikäli koira on niin arka ja sekopäinen, että se ei selviä ilman rauhoittavia lääkkeitä, ei sitä kannata viedä mihinkään. Jos koira on normaalin vakaaluonteinen, ei matkustamisen pitäisi olla mikään ongelma. Ongelmana onkin sitten muut ihmiset, jotka eivät hyväksy eläimiä ihmisten keskuuteen.

Juna juksuttaa, koira kiitää mukana

Lemmikit voivat matkustaa junassa yhdessä emäntänsä tai isäntänsä kanssa. Paikkoja lemmikkien kanssa matkustaville on kaikissa junissa. Lemmikkipaikat läytää koiratunnuksen avulla, joka opastaa sekä vaunun ulko- että sisäpuolella. Yksin lemmikkiä ei voi lähettää matkalle.
Lemmikille kannattaa varata mukaan oma juomakuppi ja raikasta vettä. Koska eläimen paikka junassa on pääsääntöisesti lattialla, moni varaa koiralleen myös oman peiton. Hyvin valmisteltuna matka sujuu mukavasti.
Matkustajan mukana olevista lemmikeistä peritään kiinteähintainen 5 euron lemmikkimaksu. Jos lemmikille halutaan varata oma istuinpaikka, tulee lemmikkimaksun lisäksi lunastaa 50 prosentin alennettu lippu. Matkustajan on tälläin suojattava istuin. Makuuvaunussa lemmikki matkustaa omaan käyttään varatussa päätyhytissä, jolloin lemmikkimaksu on 8,40 euroa.
Jos lemmikeitä on enemmän kuin kaksi yhtä matkustajaa kohden, tulee jokaisesta kahdesta seuraavasta maksaa puolilipun hinta eläinkohtaisen lemmikkimaksun lisäksi. Jos vaihtaa junaa matkan aikana, uutta lemmikkimaksua ei enää peritä. 
Lähiliikenteessä lemmikin kuljettaminen on maksutonta.

Turvavyät kiinni

- Nalle rakastaa autoilua. Joskus, kun ei ole tarkoituskaan lähteä mihinkään, Nalle hyppää autoon. Autolla koiraa kuljetettaessa laki sanoo, että eläin tulisi eristää kuljettajasta, jottei se häiritse ajoa. Nalle istuu välillä etupenkillä, se on hauskan näkäistä ja se sitä paitsi tykkää katsella maisemia. Vanhaa koiraa on vaikea opettaa käyttämään turvavyötä, toteaa koiranomistaja Reko.
Matkustettaessa on aina muistettava pitää auton tuuletus tehokkaana, mutta koiran ei pidä antaa nojata ikkunasta ulos. Jos olet menossa pitkälle matkalle, muista pysähtyä ja pitää taukoa säännällisesti. 

Koira bussimatkustajana

Miten koira matkustaa Bussissa? Eiks se ovest mene ja ulos tulee, sanoo linja-auto liikenteen bussitilauksista vastaava nainen puhelimessa.
- Lemmikkiä voi yleensä kuljettaa linja-autossa vain saattajan kanssa eli Matkahuolto ei kuljeta enää lemmikkejä yksinään ilman saattajaa. Lemmikki tulee olla kuljetusboxissa matkan aikana. Boxin voi sijoittaa jalkatilaan tai pitää sylissä, tälläin eläimestä ei yleensä peritä lisämaksua. Lemmikistä voidaan periä lastenlipun hinta, jos boxi on niin suuri, että se vie viereisen paikan tilan. Tämä riippuu niin kuskista kuin liikennäitsijästä. Kuskilla on myös oikeus poistaa lemmikki linja-autosta, jos paikalla olevat allergiset matkustajat niin vaativat. Näin ei ole kuitenkaan minulle ikinä käynyt lähes 10 -vuotisen näyttelymatkustusten aikana. Kokemukseni mukaan linja-autossa on ollut lemmikin kanssa todella hyvä matkustaa ja kanssamatkustajat ovat uteliaina tirkistelleet boxeihin ja matka on sujunut mukavasti lemmikeistä jutellessa, kertoo paljon koirien kanssa matkaava nainen.

Lemmikki lainehilla

Lemmikkieläinten vienti risteilylle on kiellettyä. Laivamatkoilla on hyvä lippuja varattaessa varmistaa kyseisen yhtiön käytäntö lemmikkien kuljettamisesta laivassa. 
- Risteilyaluksella pitää ottaa sellainen hytti, jossa voi kuljettaa kotieläimiä. Hyttejä on rajoitettu määrä. Paikat ovat usein loppuunmyytyjä. Isommilla laivoilla paikkoja on enemmän. Hytit, joissa saa olla koira, eivät ole kalliimpia kuin tavalliset hytit, mutta eläimestä joutuu maksamaan maksun. Turusta Tukholmaan maksu on 12 ä per suunta. Kannella on mahdollisuus ulkoiluun, siellä on hiekkapaikka, joka putsataan jokaisen reissun jälkeen. Kokemukset koirien kanssa matkustelusta ovat olleet hyviä. Tallinnan reissuilla koirat kuljetetaan autossa, se puolitoista tuntia mitä matka kestää, silloin pitää ottaa huomioon, ettei autokannelle voi matkan aikana mennä. Jos tällaisen tavan valitsee, se on ilmainen. Hyttiin saa ottaa yhden eläimen, niissä on liikkumavaraa, riippuen eläimen koosta, kertoo Silja Linen matkamyyjä Tom Hackman.
On myös hyvä tietää, mikäli asianomaiset asiakirjat eivät ole kunnossa, niin viranomaiset käännyttävät eläimen takaisin. Asiakas vastaa tietenkin kuluista. Paperit siis kannattaa katsoa, että ne on kunnossa.
Suomen vesillä, omalla paatilla liikuttaessa, otetaan koira tietysti mukaan. Laivakoira Vilma halkoo tuulta Hurveli-nimisen veneen keulassa.
- Koira on pienestä pitäen ollut aina mukana ja haluaa lähteä moottoriveneilemään. Meillä on koiralla omat peitot, pyyhkeet ja tietenkin ruokakupit, niin kuin hän lähtisi retkelle. Vilma on tippunut veteen ja muistaa hyvin mitä tapahtui ja ei hevillä mene laitaa pitkin. Pelastusliivit koiralla on hyvä juttu. Ihmiset kuljettavat kotieläimiä laineilla, saarissa on koiria, kissoja ja jopa papukaijojakin nähty. Meri-ilma väsyttää koiraa, se nukkuu kotona kaksi päivää reissun jälkeen. Pikku veneellä kun lähdemme kalastamaan niin koira on ensimmäisenä veneen keulassa tulta halkomassa. Kalaretken suurinta antia Vilmalle ovat silakanpäät, kertoo kokenut merenkävijä ja onnellinen sekarotuisen koiran omistaja Sirpa Lahtinen. 

Matkavinkkejä

Koiraa kannattaa ruokkia vain kevyesti matkaa edeltävänä vuorokautena, mutta vettä on pidettävä aina saatavana. Lisäksi lemmikillä pitää olla reilusti vesipitoista ruokaa, kuten kurkkua tai vesipullo. Vesipulloa ei kannata pitää koko matkan aikana tarjolla, koska se valuttaa vettä eläimen boxiin matkan aikana. Vettä voikin tarjota matkan aikana useita kertoja, etenkin pysähdyksien aikana. 
Jos olet suunnittelemassa matkaa ulkomaille koirasi kanssa, muista, että eri maissa on eri säädöksiä koskien koirien rokotuksia ja muita toimenpiteitä. Ota ajoissa yhteyttä eläinlääkäriisi.

Teksti: Leeni Mattila, Koiraposti 5/03