Kissa vanhustentalossa

Kissa vanhustentalossa on hyvä juttu, niin ainakin tuumii koko Liinahaan dementiapuolen asukkaat. Hoitajatkin ovat mielissään, kissa kun tuo paikkaan kuin paikkaan kotoisan tunnelman. Ja voi kuinka kissaa pidetään siellä hyvänä, kokoajan joku on kyselemässä, että onko kissa saanut ruokaa.

Liinahaan Nekku on valinnut vanhuksista omansa, hän on vaaleanpunaisiin pukeutunut pieni Helga.
- Nekku on minun oma kissa. Ikää en muista enkä sitäkään koska se on minulle tullut. Kiva kissa se on ja viisas, luultavasti tyttö, kertoo Helga.
- Juu, Nekku on ominut Helgan. Nekku tuli meille silloin, kun talo avattiin, jotakuinkin kuusivuotta sitten. Heti kun ovet aukenivat niin kissa tuli taloon. Meille tuli kaksi kissaa kerralla. Toisen nimi oli Piko, joka alisti Nekkua. Nekku oli silloin altavastaava. Sitten kun Piko kuoli sai Nekku reviirin ja elämä alkoi, kertoo Sirkka-Liisa hoitaja.
Yöllä Nekku valitsee, kenen viereen menee nukkumaan. Aina se haluaa Helgan viereen. Mikään muu ovi ei kelpaa. Ennen Nekku nukkui Ilmin vieressä, mutta
hoitajat eivät sitä sinne halunneet aina päästää, koska Ilmin silmät punoittivat.

Illalla Nekku on kaikkien kissa ja rakastaa maata jokaisen sylissä yhtä aikaa. Kävelylle Nekku tulee mukaan. Se lönköttää porukan perässä parinkin kilometrin matkan. Saaliit se tulee aina näyttämään, ilmoittaen sen maukumisella.
Tuuletusikkunan hyönteisverkossa on kissan kokoinen reikä. Jos ikkuna on kiinni, se kolistelee kyllä niin, että joku sen huomaa. Petaamisen suuri vastustaja loikoilee vain paikoillaan, kun sänky saa päiväpeitteen.
Petaaminen saa jäädä, kissa asuu vanhustentalossa. Kissa tuo mukanaan elämää taloon ja moni vanhus saa iloita kissan seurasta.
Sen silittely rauhoittaa.

Kissa kuuluu taloon

- Aina olen tykännyt kissoista. Silloin, kun tänne tulin, niin kissa kattos et mikä tommone ämmä on, nii mää sanosi et mää vaa ja kissa lähti karkuu,
muistelee Taimi.
- Kissa, missä se nyt on? En ole muuta kuin kissan naukunaa kuullut tänä aamuna. Se on niin paljon erilaista, kun kissa on talossa. Olen tykännyt
kokoajan kissasta ja Terttukin tykkää kanssa. Kissa on tullut nyt hieman araksi. Ennen se katsoi niin kauniisti silmiin, kaikki muuttuu. Ihmisetkin
muuttuu ja kissa lähtee kokoajan. Kyl hän sinne menee, mistä ruokaa saa. On täällä ollut sellaisiakin ihmisiä, jotka huiskii ja haiskii, en minä voisi
ikinä tehdä sillä tavalla, jatkaa Taimi.
Kissasta huolehditaan yhdessä ja kaikki kissasta koituvat kulut maksaa Turun kaupunki.
On merkillistä, miten kauan sairaanhoidon alalla on kestänyt oivaltaa, että pieni eläin voi lievittää sairaiden ja vanhusten stressiä ja yksinäisyyttä.
Kissa ei ole vain pehmoinen, lämmin ja eloisa, se myös viestii ihmiselle, ettei sillä ole väliä, onko hän vanha tai ruma, avuton tai ymmällään. Kissaa ei haittaa, vaikka hän olisi epäonnistunut, köyhä tai ettei hänellä tässä maailmassa tunnu olevan mitään virkaa. Eläin näkee ihmisen todellisen olemuksen, joka ei ole muuttunut sitten hänen syntymänsä, eläin näkee nuoren hengen asuvan vanhassa ja vaivaisessa kehossa.
- En ole varma, mutta toivon kuitenkin, että aikani loppuessa näen rajalla pikku kissan rientävän tervehtimään minua, kirjoittaa Pam Brown kirjassa kiehtovat kissat.

Teksti: Leeni Mattila, Kissaposti 3/2003


Copyright Delivet Oy | McAfee SiteAdvisor site report