Keikkailijan kissat kotosalla

Mikko Mäkeläinen ylipuhui vanhemmat

Sympaattista nuortamiestä, Mikko Mäkeläistä, viedään nyt viihdemaailmassa ja lujaa. 
Odotettu Cd on julkaistu ja keikkaa pukkaa 15-18 esiintymistä kuukaudessa. Mäkeläinen ponnahti koko Suomen tietoisuuteen Suomen Tähti 2000 -finaalissa. Vanhempiensa luona asuva parikymppinen Mäkeläinen diggaa kissoja ja kotona häntä odottaa Mussu ja Viiru.

Ylipuhuin vanhemmat

- Isosiskon kanssa haluttiin kissa. Sitä sitten jankattiin ja käännytettiin vanhemmat. Nyt meillä on kaksi kissaa, Mussu ja Viiru. Yksi kissa vain piti ottaa, mutta saman pentueen toinen kissa olisi jäänyt yksin, joten otettiin sekin, muistelee Mäkeläinen.
Mäkeläinen koittaa muistella kissojen ikää, jotain kahdeksan tai yhdeksän vuotta. Mutta varmaa on, että niillä on syntymäpäivät maaliskuussa.
Mussu on tyttö- ja Viiru on poikakissa. Ne rakastavat toisiaan, mutta kinastelevat silloin tällöin.

Yht`äkkiä suurperhe

Kaksi sukukypsää kissaa ja eri sukupuolen edustajaa saavat äkkiä aikaan jälkeläisiä. Kissoja ei näköjään haittaa yhtään vaikka tekisi pariutumistemput sisarusten kesken. Kissoista se ei ole ollenkaan kummallista, joten Mussu ja Viiru pariutuivat keskenään pariinkin otteeseen.
- Ensimmäisessä pentueessa oli viisi poikasta ja toisella kerralla seitsemän. Yksikään pennuista ei ollut vanhempiensa kopioita. Ne olivat valkoharmaita tai raidallisia, miettii Mäkeläinen.
Mussulle ja Viirulle oli tehty oma huone kellariin, yhtenä yönä oli pienet pennut putkahtaneet omin voimin maailmaan. Jälkeläiset olivat kaikki terveitä vaikka olivat sisaruksista lähtöisin.
Mökille mentäessä Mäkeläiset ottivat koko kissakatraan mukaansa ja tekivät vierasmajasta kissatalon. Mikkoa naurattaa vieläkin, kun hän muistelee kuinka valtava määrä kissoja vierasmajasta virtasi ja miten niiden perässä juostiin.
Kissat kastroitiin yhtäaikaa ja kaikki sujui mutkitta.

Sipsivarkaat

Viiru osaa avata ovet, hyppäämällä oven kahvaan. Mussu kävelee ikkunalaudalla ja kolistelee, jos joku hänet huomatessaan vaikka päästäisi sisälle. Mikko kutsuukin Mussua fiksummaksi, se on hänen tyttöystävä ja estottomasti hän tunnustaa myös Viirun poikakaverikseen.
Aina kun Viiru tulee sisälle, se tietää saavansa ruokaa. Siksi tulee usein myös samaan aikaan Mussun kanssa, koska tietää silloinkin saavansa murkinaa masuunsa. Mäkeläisen mukaan Viiru ravaa ja syö.
- Jos sipsit jää yöksi paikkaan, josta kissat ne helposti saa, on pussi pian tyhjä. Oliivit, katkaravut ja raaka liha ovat Mäkeläisten kissojen herkkua, tietää Mikko.

Peitto pois

Mussu ja Viiru ovat kilttejä kissoja. Ne eivät ole puheiden mukaan koskaan raapineet tai purreet ketään.
Jälkeen päin Mäkeläistä naurattaa koko kissojen pentuaikainen sähläys. Ne herättivät koko perheen yöllä mielettömään kolinaan. Ne ravasivat pitkin taloa ja elivät pääasiallisesti öisin.
Nyt iän karttuessa ne ovat rauhoittuneet. Mutta jos ne ovat päättäneet haluavansa ulos keskellä yötä, ne repivät jalkopäistä peittoa pois. 
Mäkeläisten ei tarvitse raahata kotiinsa kissanhiekkasäkkejä, sillä kissat  tekevät tehtävänsä ulkona.
- Jos lähdetään johonkin ja kissat jäävät kotiin kaksistaan, niin silloin ne käyvät sisäpisulaatikossa, sanoo Mäkeläinen.
Päivänkin eron jälkeen Mussu puskee ja pukkailee Mäkeläistä. Tyypillistä sille on myös hyppiminen "ilosta".
Tulevaisuudessa Mäkeläinen aikoo hankkia myös kissoja, mutta ei vielä pitkään aikaan. Kiireisellä ja tienpäällä reissaavalla nuorella miehellä ei liiemmin riitä aikaa huushollin ja lemmikeiden hoitamiseen.
Mäkeläinen heittää Myrskylyhty-orkesterin kanssa keikkaa. Ympäri Suomea, lavoilla, ostoskeskuksissa ja TV-kanavilla vieraillut Mikko Mäkeläinen on sinut julkisuuden kanssa.
- Ei ole ollut vaikeuksia sopeutua tilanteisiin, enkä ole stressannut mistään. Vapaa päivinä tuntuu, ettei ole mitään tekemistä, sanoo vielä sinkkuna elelevä Mäkeläinen.

Teksti: Kissaposti 2/02
Kirjoittaja: Leeni Mattila


Copyright Delivet Oy | McAfee SiteAdvisor site report