Menimmepä taas kävellen tuohon vajaan kilometrin päässä olevaan koirapuistoon. Osan matkasta Otto saa yleensä kulkea vapaana ja risteillä kävelytien pientareelta toiselle nenä maassa, mutta rivitaloalueen pihakujilla pidän sen tietysti kytkettynä. Ajattelin huvikseni kerran kokeilla, kulkisiko koira pyynnöstä vapaana vierellä reitillä, joka on sen vakituista intensiivisen pientareitten haistelun paikkaa. Siinä kulki! Raksupussi oli taskussa ja palkitsin sen alussa melko tiheään, kun pysyi ihan vierellä, sitten harvensin palkkiovälejä ja Otto kulki edelleen keskittyneenä melkein jalassa kiinni. Sillä oli selvästi tehtävä suoritettavana, se oli töissä!
Tästä riemastuneena päätin ryhtyä hasardihommiin ja pitää sen vapaana saapuessamme kotikujalle. Otto tepsutti vierellä keskittyneesti koko parin sadan metrin matkan kotiovelle asti, vaikka ohitimme koirallisten asuntojen etupihoja parin metrin päästä ja yhden vastaan kävelevän ihmisenkin. Vähän tuli sitten annettua ylimääräisiä herkkuja kotiin tultua.
Seuraavana amuna teimme tunnin metsälenkin ystävättäreni ja bichon frisé Padin kanssa. Pia on kouluttanut koiransa vimpan päälle ja käyttää myös metsälenkit hyödyksi kutsumalla koiransa silloin tällöin luokseen, pyytää sitä kulkemaan vierellä ja sitten vapauttaa jne. Kerroin Oton eilisestä uroteosta ja päätimme kokeilla, miten käy kun kaverukset ovat
kimpassa ja tietysti saavat fiksuja ideoita ja antavat toisilleen virikkeitä. No vautsi vau! Koirat olivat enkeleitä ja emännät tuskin pysyivät pöksyissään.
Yhden kerran Otto pääsi vähän käsistä, kun metsäpolulla tuli vastaan kaksi tuttua koiraa, joitten kanssa Otto on viettänyt koirapuistossa lukemattomat tunnit. Mutta sain sen pysäytettyä kymmenen metriä ennen kohtaamista ja hetken miettimisen jälkeen Otto päätti palata luokseni. Tällaiset kokemukset kannustavat jatkamaan sitkeästi jokapäiväistä, melkein huomaamatonta, johdonmukaista koiran opettamista ja jo opittujen asioitten vahvistamista.
Otto löysi koirapuistosta hanskan, jota se tappoi antaumuksella. Merkkaaminen oli hiukan hankalaa, kun samalla piti vahtia ettei kukaan nappaa saalista.
Kymmenkuinen isovillakoira Peppi oli riehakkaalla tuulella ja Otto hätää kärsimässä, joten lähdimmekin pois aika pian, ettei vaan satu mitään.
Pari päivää sitten Otto katsoi, että ilma on riittävän lämmin Tiikerinkin ulkoilla ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Se otti Tiikerin hännästä suuhunsa ja juoksi ympäri pihaa pyörittäen sitä päänsä yläpuolella. Siinä oli kevään ja elämisen riemua kerrakseen! Minun olisi kuulemma pitänyt ruveta heittelemään Tiikeriä noudettavaksi, mutta maa oli vielä sen verran märkä, että oli sanottava ei.





































