Angorakissan historia

Miksi kissa on angora?

Ainoa "oikea" angorakissa on Turkkilaisten kansalliskissa, turkin kielella Ankara Kedi eli meille turkkilainen angora. Kissan nimi tulee Turkin pääkaupungin Ankaran vanhasta nimestä, joka on Angora. Angorakissa on siis Ankaran vuoristossa kehittynyt, pitkäkarvainen ja luonnon muovaama rotu. Sen turkki on talvisin tuuhea, mutta kesäisin Iämpötila vuoristoalueilla saattoi nousta kuumaksikin, joten kesäturkki on miltei lyhytkarvainen.

Mistä turkkilainen angora on peräisin?

On olemassa useita eri teorioita turkkilaisen angorakissan sekä yleensä pitkäkarvakissojen alkuperästä. Nykyään useimmat asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että tämäntyyppiset kissat ovat peräisin Venäjän eteläosista (Kirkisia, Kaukasia), ja vuosien 800-1000 välillä niitä tuotiin Persiaan, Intiaan ja Vähä-Aasiaan eli nykyisen Turkin alueelle. Pitkäkarvaisuutensa ne ovat todennäköisesti saaneet Felis silvestris caucasisrodulta. Myohemmässä vaiheessa rotu risteytyi myös Felis silvestris lybicaja Felis silvestris ocreata-kissojen kanssa. Sen sijaan Felis silvestris silvestristä eli eurooppalaista villikissaa ei perimässä ole, joten itämaistyyppinen olemus on säilynyt. Useimrnat (puoli)pitkäkarvarodut ovatkin kehittyneet näillä alueilla; vielä 1800-luvun puolivälissä puhuttiin Krimin, Himalajan-, Persianja Tobolskin kissoista. Ne kaikki näyttivät hyvin samanlaisilta ja vain asiantuntija osasi erottaa ne.
900-luvulla viikingit ottivat ryöstöretkiltään muutamia kissoja laivoihin mukaansa. Näistä todennäköisesti periytyy norjalainen metsäkissa. Maine coonkissa on taas angorakissojen ja paljon suurempien amerikkalaisten kotikissojen risteytyksen tulos. Tarina, jonka mukaan Ranskan epäonninen kuningatar Marie Antoinette olisi omistanut juuri ne angorat, joista Maine Coon on lähtöisin, on hieno taru, mutta ei luultavasti täysin totta. Tarinoiden mukaan myös 1200-luvulla Ardebilissa, Venäjällä, kansa keräsi kerran vuodessa kauneimmat pitkäkarvaiset kissat eräänlaiseen "kissanäyttelyyn". Valitettavasti näistä markkinoiden yhteydessä järjestetyistä "näyttelyistä" ei ole tarkempaa tietoa.

Euroopan valloitus

Italialainen aristokraatti ja matkailija Pietro della Valle teki vuosina 1614-1626 pitkän matkan Turkkiin, Persiaan ja Intiaan. Hän kirjoitti matkoiltaan 54 pitkää kirjettä ystävälleen, tohtori Mario Schipanolle Napoliin. Näiden kirjeiden perusteella tiedämme, että ollessaan Isfahanissa Persiassa 1620 hän raportoi "erikoisesta" kissalajista. Hän antaa tarkan kuvauksen angorasta, joka on tavallaan ensimmäinen "standardi" tälle rodulle. Kuvauksesta selviää, että nämä kissat eivät olleet hentoja ja pieniä eläimiä, vaan saman kokoisia kuin sen ajan kotikissat. Mutta niiden olemus oli elegantti upean, pitkän turkkinsa ansiosta. Varsinkin kauluri ja oravamainen häntä herättivat ihastusta. Pietro della Valle valitsi neljä paria kissoja lähetettäväksi etukäteen Italiaan, aikomuksenaan kasvattaa niitä myöhemmin. Kissat ilmeisesti saapuivat Napoliin alkuvuonna 1621. Myohemmästä kasvatustoiminnasta ei ole tietoa. Ensimmäisen ranskalaisen kissakirjan kirjoittajan Moncrifin mukaan eräs Monsieur Mbnard otti 1600-luvun alkupuolella yhden näistä kissoista (tai niiden jälkeläisistä) Ranskaan. Nämä kissat eivät olleet valkoisia, vaan Monardin kuolleelle kissalleen kirjoittaman sonetin mukaan mustavalkoisia: "J'aurai toujours dans mon mémoir cette peluche blanche et noir "(Muistan aina tämän turkin mustan ja valkoisen). Eräs tunnettu Della Vallen aikalainen oli Nicolas Claude Fabri, seigneur de Peiresc. Tämä kuuluisa ranskalainen oppinut oli, monen muun asian muuassa, kiinnostunut kissoista ja rakasti niitä suuresti.
Pitääkseen hiiret poissa hän piti kissoja myös työhuoneessaan. Aikaisin 1600-luvulla hän sai ensimmäiset kissansa Angorasta, jotka hänen pyynnöstaan hän oli luultavasti kuullut niistä Della Vallelta lähetettiin hänelle. Kartanossaan Belgentierissa lähellä Toulousea hän kasvatti niitä melkein Mendelin kaltaisella kiinnostuksella. Yhden ensimmäisistä pennuista hän esitteli ystävälleen Kardinaali de Richelieulle. Angoran esittely Ranskan hoville oli sen jälkeen helppoa. Angorat olivat noina aikoina erittäin harvinaisia ja niistä maksettiin tähtitieteellisiä summia.

Hovin lemmikki ja maalausten somistus

1727 Franqois-Augustin Paradis de Moncrif julkaisi kirjan "Les Chats", joka on ilmestynyt myöhemmin myös nimellä "Histoire des chats". Kirjassaan hän kuvaa Aasialaisten kissojen, kuten hän niita kutsui, kauneutta. Hän antaa yksityiskohtaisen sukutaulun pennuille, jotka ovat Konstantinopolista Ranskaan v. 1699 saapuneen naaraskissan, Brinbellen, jälkeläisiä. Lapsenlapsien luonteesta han sanoo: "Niiden luonne on mitä rakastettavin, tosin riittävän viileä alkuun. Ne eivat rauhoitu kuin tosiystäviensä seurassa; mutta niillä on mitä puoleensa vetävin käytös." Hän myös mainitsee Italialaisen matkailijan, Pietro della Vallen, mutta ajoittaa miehen lähettamien 8 kissan saapumisen Roomaan 100 vuotta liian aikaisin, eli vuoteen 1521. Myöhemmin Franqois-Louis LeCIerck, de Buffon kreivi, kopioi tämän tiedon kirjaansa Histoire Naturelle (1756). Tuskin kukaan muistaa Hardly Moncrifia, mutta Buffonista tuli kuuluisa mies. Siksi moni vielä väittää pitkäkarvakissojen saapuneen Lönsi-Eurooppaan jo 1500- eikä 1600-luvulla. Monissa 1700-luvun maalauksissa nakyy angorakissoja. Toisinaan maalauksen paahenkilon seuralaisina, mutta usein myos p5akohteena. Joissain tauluissa kissat ovat valkoisia, mutta monissa muissa sinivelkoisia, mustia, punaisiakin, ja v5rilliset olivat ilmeisesti yhta suosittuja kuin valkeat. Kuuluisia angorakissojen ihailijoita olivat esimerkiksi Louis XV ja hanen vaimonsa Maria Lesczynska, seka hanen seuraajansa Louis XVI ja Marie Antoinette. Turkkilainen angora, kuten me nykyään kissaa kutsumme, oli 1700-luvulla statussymboli ja niistä maksettiin pieni omaisuus! Buffon kutsui näitä kissoja nimella Felis catus angorensis. Siten angorasta, yhdessä kartusaanin kanssa, tuli ainoat kaksi lajia joilla oli oma latinalainen nimi erotukseksi kotikissoista, joita kutsuttiin nimella Felis catus domesticus!

Vuorossa muu maailma

1800-luvulla ensimmäiset angorat tulivat myös Amerikkaan. Taaskin näihin kissoihin oli varaa vain hyvin rikkailla. Hinnat kohosivat 3.500 dollariin ja jopa ylikin, mikä oli melkoinen omaisuus niinä aikoina. Toisin kuin nykyisin, hienosta aikuisesta kissasta maksettiin jopa enemman kuin pennusta, jonka piti viela kasvaa sukukypshksi. Yksi kuuluisimmista tuon ajan kissoista oli Napoleon the Great, joka oli syntynyt 1888 Ranskassa Chateau de Fontainebleaussa ranskalaisen aatelismiehen kasvattamana. Se voitti 9 vuoden iassa ensimmaisessa Bostonin kissanayttelyssa 1897 hopeisen pokaalin nayttelyn parhaana kissana. Sen omistajalle, Rouva Weedille, tarjottiin kissasta 4 000 dollaria, mutta hän kieltäytyi tarjouksesta. Muuten, Napoleon oli oranssi (tai punainen) eikä valkoinen! Idea, että Turkkilaisen Angoran pitäisi mieluiten olla valkoinen tulee 1900-luvun alkupuolelta. Valkoisia kissoja on aina pidetty harvinaisina - sitähan ne ovatkin mutta muunkin värisia kissoja arvostettiin yhtä lailla aikaisemmin.

Sukupuuttoon häviämisen uhka

Vuonna 1887 the British Cat Fancy (Britannian kissayhdistys) päätti että nimittää (puoli) pitkäkarvaisia kissoja persialaisiksi tai pitkäkarvoiksi ("Longhairs"), ja tälle uudelle rodulle muodostettiin standardi. Siten angora tuli vähitellen yhä harvinaisemmaksi, ja miltei unohdettiin. Nykyisillä persialaisilla on tuskin mitään tekemistä niiden kissojen kanssa, joita ennen vuotta 1887 nimitettiin persialaisiksi tai angorakissoiksi. Ne ovat täysin uusi rotu, johon yhdistettiin useiden silloin olemassa olleiden kissojen piirteitä ja ominaisuuksia. 1930-luvulla Turkin hallitus huomasi että heidän kansallinen rotunsa oli miltei hävinnyt sukupuuttoon. Käynnistettiin pelastusoperaatio, jonka tarkoituksena oli kerätä kaikkialta maasta angorat (tai kissat, jotka näyttivät siltä) Ankaran eläintarhaan. Tämä ei ollut helppoa, ja raporteissa vuodelta 1966 mainitaankin että eläintarhassa oli vain vajaat 30 angoraa. Tuosta lähtien kiinnostus tätä muinaista rotua kohtaan kasvoi ja useita kissoja vietiin muualle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Ne muodostivat tukevan pohjan yhä kasvavalle suosiolle. Valitettavasti turkkilaiset suosivat valkoisia angoroita, ja siten laiminlöivät kokonaan värillisten kissojen kasvatuksen. Samoin tekivät alussa rotukissayhdistysten suurimmat kattojärjestöt kuten CFA ja FIFe. Nykyään tilanne on muuttunut ja värilliset Angorat ovat ottaneet oikeutetun paikkansa yhtenä kauneimmista eläimistä maailmassa.

Tänään Angoroiden kasvattajia on ympäri maailmaa jo kymmenittäin. Erään kasvattajan mukaan "kun kerran on asunut angoran kanssa, ei muuta kissaa osaa kotiinsa kuvitellakaan". Turkkilaisen angoran ystävällinen luonne, kaunis ulkomuoto ja helppohoitoisuus ovat hurmanneet monet. Puolipitkä turkki on silkkinen ja siitä puuttuu aluskarva, joten takkuja ei juuri synny. Karvan pituus vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan, kesäisin kissa on miltei bikineissä. Turkin kampaaminen kerran viikossa riittää irrottamaan siitä kuolleet karvat ja pitämään sen kunnossa. Ruumiinrakenteeltaan angora on keskikokoinen ja pitkäruumiinen kissa. Sillä on korkeat jalat ja pitkä häntä, ja sen kapean pitkän pään kruunaavat suuret, avoimet korvat. Sen liikehdintä on sulavaa ja ylvastä, mutta se on myos hyvin ketterä. Kasvattajat ovat pitäneet tärkeänä rodun puhtautta, ja kissan ulkonäkö onkin säilynyt hyvin alkuperäisen kaltaisena. Vuoteen 1993 asti Suomen kissayhdistyksissa oli hyväksytty näyttelyissä turkkilaiselle angoralle vain valkoinen väri, mutta jo seitsemättä vuotta on värillisilläkin angoroilla ollut serifikaattioikeus. Nykyään valkoiset angorat alkavat olla jo harvinaisia, mika toisaalta johtuu valkoisen värin kuuroutta aiheuttavasta ominaisuudesta. Kasvattajat ovat karsineet kuurot kissat kasvatuksesta, ja vaikka kuuroja joskus vielä syntyykin, on kaikkien valkeiden näyttelykissojen kuulo testattava eikä kuuroa kissaa saa tuoda kissanäyttelyyn.
Suomessa on tällä hetkellä viisi aktiivista kasvattajaa, joten pentua voi joutua odottelemaan varsinkin tiettyä väriä toivoessaan. Väreistä miltei kaikkia löytyy jo Suomesta, ja hyvät yhteydet muihin Eurooppalaisiin kasvattajiin auttavat linjojen vertailussa ja terveenä pitämisessä. Turkkilaisen angoran ystävillä on myös oma yhdistys, Vangora r.y.,

Kissaposti 4/99

Historia-osuus: M. Knubben Winter/Hollanti
Yleinen osuus: Pia Nyman, Nazarlik-kissala


Copyright Delivet Oy | McAfee SiteAdvisor site report